keskiviikko 20. marraskuuta 2013

SNY:ni on ajatustenlukija! + Sukatuttaa


Pakko olla, ei kai tässä paketissa muuten olisi niin moni asia voinut mennä niin nappiin! Oikein nauratti kun avasin. 

Olin nimittäin viikonloppuna viittä vaille ostamassa uutta kahvipurkkia edellisen kovin kulahtaneen yksilön tilalle, ja nämä Enkelin eväspussi-tuotteet ovat minusta kovin somia. 

Toisekseen olen pitkään miettinyt, mitä jarruainetta voisin laittaa villasukkiin ja huopatossuihin, etenkin sellaisiin jotka menevät ihmisille, joilla on kodissaan laminaattilattia (ei tarvinne tarkentaa, miksi). Paketista paljastui tuollaista jarrusukka-ainetta, jonka käyttöön en vielä ole perehtynyt yhtään, täytyy ottaa tulevan viikonlopun aikana asiaksi kokeilla! 

Kolmanneksi minulla on nyt ollut syksyn projektina tehdä ihan itselle kunnollisia perusvillasukkia sellainen määrä, että kaupan sukkia tarvitsee käyttää niin vähän kuin mahdollista. Aiemmat omistamani villikset ovat joko megapaksuja tai sitten todella huonossa kunnossa. Paketista löytyikin iso kerä ruskeankirjavaa Regiaa, jota en ole itse jostain syystä vielä koskaan kokeillut vaikka mielessä on ollut monesti. Kuulemani mukaan on laadukas ja kestävä lanka, joten jes! 

Lisäksi paketista löytyi vielä puikkomitta, jollaisia ei koskaan ole liikaa. Etenkään, kun viimeisimmäksi ostamani "varayksilöt" (Lidlistä...) osoittautuivat huonoiksi, mitat heittävät neljännesmillillä mikä on jo melko iso heitto ohuissa puikoissa. Tarpeellinen kapistus siis tämäkin!  

Isot kiitokset SNY:lleni! 



Jatketaanpa lyhyesti sillä sukkateemalla kun kerran vauhtiin päästiin. Tein nimittäin rumimmat sukat ikinä. 

 Lanka: Järbo Garn Raggi Multi, menekki vajaa 2 kerää
Väri 1580 Camoflage
Puikot 4
Malli omasta päästä



Ehkä nämä ei muuten niin hirveän kamalat olisi, mutta kun olisin halunnut noista edes jollakin tavalla maastokuvioista muistuttavat. Ei tuo raidoitus oikein hivele silmää. Vaan tavoitehan oli saada käyttösukkia talveksi, sen asiansa ajavat kyllä!

Tein minä nätimpiäkin. Taannoinhan oli Neulojien Yö, josta tuli tilattua jos jonkinlaista herkkulankaa. Lanitium ex Machinalta Etsystä tuli hamstrattua iki-ihania kimaltavia merinosukkalankoja, jotka ovat todellakin niin ihania, että hyvä jos raaskii neuloa!

Lanka: Lanitium ex Machina Kimallesukkalanka, menekki n. 60g
Väri: Shire
Puikot: 2,5
Malli: Vanilla Latte Socks


Lisäksi paria odottelemassa on useampikin yksinäinen kappale, tunnustaudun nimittäin ADHD-neulojaksi jolla on aina useita projekteja yhtä aikaa puikoilla. Sukkia teen yleensä niin, että teen "yhden kierroksen" parittomia valmiiksi ja sitten alan neuloa niille vasta pareja. Pysyy mielenkiinto merkittävästi paremmin yllä. Saa siis nähdä, milloin tämä sukkaprojekti kokonaisuudessaan valmistuu... 


2 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia olet tehnyt.

    Taitaa parisi olla sinun aivojen sisälle päässyt, kun noin hyvin on osannut paketin kasata :)

    VastaaPoista
  2. Huomasitko muuten, että puikkomitassa on pieni mattoveitsi takana? Ite ihastuin tuohon, koska pienet sakset on aina hukassa. :D
    t. SNY

    VastaaPoista