maanantai 5. elokuuta 2013

Tossutellen.

Nyt on kyllä täydellinen sauma todeta, ettei mikään voita ulkona neulomista näin kauniin kesäillan viiletessä. Vetipä keli jopa niin viileäksi, että tossukopasta oli kaivettava käyttöön tilanteen mukaiset jalkineet.

Kyseessä ovat yhdet lempparitossuistani, Huopasesta virkatut, huovutetut ja Puro-kukkasella koristellut "saunatossut". Saunatossut siksi, että tämän malliset on ihana ja helppo pistää jalkaan suihkusta tai saunasta tullessa etenkin talvella. Toimii kyllä myös kesällä ja kevyessä pihakäytössä, kuten päätellä saattaa :)

Huopasesta lankana en kyllä tykkää muuten yhtään, mutta tässä käytössä menettelee. Huovuttaessa käyttäytyy minusta aivan liian arvaamattomasti, huopuu yleensä kovin vähän ja vaatii usein uusintakäsittelyn, mikä voikin sitten johtaa ongelmiin ylihuopumisen kanssa. Aivan liian usein valmiin työn koko ja laatu on ihan muuta kuin olisi edellisistä kerroista voinut päätellä.

Puro on ollut huovutuslangoista suosikkini sekä käyttöominaisuuksiensa, väriensä että etenkin helpon saatavuutensa ansiosta. Sen kanssa ei ole koskaan tarvinnut arpoa, minkä kokoiseksi työ huopuu vai huopuuko lainkaan. Miinusta on kyllä ropissut laatuvaihteluista muuten, mutta helppo tähän on ollut kuitenkin aina palata. Puron valmistuksen loputtua (ja omien pahanpäivänvarastojeni huvettua, mitä saadaan kyllä odotella...) minulla ei taida enää olla mitään asiaa markettien lankahyllyille. Sääli sinänsä, mutta onneksi uusia vielä parempia suosikkeja tulee aina tilalle. Niistä lisää joskus toiste!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti